Veijari avaa porttinsa 1.6, tervetuloa temmeltämään!

Kyllä se vaan niin on, että kohta laukataan kesälaitumille:) Veijari avaa porttinsa maanantaina 1.6 klo 11.
Koronatilanne pitää kuitenkin edelleen ottaa vakavasti, joten myös Veijarissa tulee olemaan erilaisia käytäntöjä ja ohjeistuksia, jotta kaikkien terveys on mahdollisimman turvattua.
Tulemme saamaan lisäohjeistusta vielä kevään mittaan ja noudatamme niitä toiminnassamme.
Meillä Veijarissa on onneksi tilaa temmeltää, puiston kokonaispinta-ala on 10 hehtaaria. Suurimmaksi osaksi toimintamme on vieläpä raittiissa ulkoilmassa.
Tervetuloa koko perheen voimin!

Tilannekatsaus korona-aikaan

Pyrimme avaamaan puiston koko yleisölle 1.6 klo 11, odotamme kuitenkin vielä viranomaisten tarkempaa ohjeistusta, jotta avaaminen on kaikille turvallista ja se sujuu määräysten mukaisesti.
Kalastajakylän osalta on tulossa muutoksia niin, että onginta ja savustamotoiminta on tämän kauden tauolla. Laiturialueella palvelee kuitenkin kesäkahvila Kappelilammen kuppila sekä puiston asiakkaita että muita ohikulkijoita oman sisäänkäynnin kautta.

 

Toukokuun ryhmävaraukset peruttu

Vallitsevan poikkeustilan ja viranomaismääräysten vuoksi kaikki toukokuun retkivaraukset on peruttu ja uusia varauksia toukokuulle emme valitettavasti pysty ottamaan. Jo retken varanneisiin on oltu sähköpostitse yhteydessä ja tarjottu mahdollisuutta siirtää retkeä elokuulle. Veijari pitää porttinsa auki ryhmille ennakkovarauksella koko elokuun. Jos siis olit jo retken varannut tai se oman ryhmän kohdalla oli vasta suunnittelu asteella, niin nyt on mahdollisuus tehdä uudet suunnitelmat ja tulla Veijariin elokuussa.

Puiston avaamisesta koko yleisölle tiedotamme heti, kun se on varmaa viranomaisohjeiden ja terveystilanteen mukaisesti. Toivomme, että pääsemme palvelemaan teitä heti 1.6 alkuperäisen aikataulun mukaan. Veijaria ei voi kokea etänä, puiston elämykset syntyvät toiminnasta ja tunnelmasta paikan päällä.

Tsemppiä kaikkien arkeen näinä haastavina aikoina, pidetään itsestämme ja läheisistämme huolta.

T: Krookin perhe