KIITOS KAUDESTA 2021!

Kaikki
Ihanat
Ihmiset
Teitä
Oli
Superpaljon!
Suomen maanteillä suhasi tänä kesänä ennätysmäärät kesämatkalaisia.
Kuinka kiitollisia ja onnellisia olemmekaan, että niin monen
kesäretkikohteeksi valikoitui myös Veijari
Olemme kesän aikana tavanneet ja saaneet palvella paljon uusia kasvoja ja
ison joukon meidän vakioporukkaa, ihania kausikorttilaisia. Kiitos teille
kaikille, te mahdollistatte myös jatkossa toiminnan kehittämisen!
Kasvanut kävijämäärä tuo mukanaan myös haasteita, joihin pyritään
vastaamaan ja kehittämään toimintaa. Kiitos siis myös kärsivällisyydestä, jos
jonoa tai odottelua jouduit kokemaan.
Sitten yksi tärkeimmistä kiitoksista menee meidän mahtavalle työporukalle,
ilman teitä ei olisi syntynyt näin mahtavaa kesää. Ihan jokainen veijarilainen
on kiitoksensa ansainnut
Mitäs vielä..no vaikka kesäkausi loppuikin niin ihan täysin kiinni ei olla eli
elämykset mm. Alpakkaelämys on varattavissa ympäri vuoden. Kerää oma
pieni porukka tai tule kaverin kanssa tutustumaan näihin suloisiin eläimiin.
Seuraa myös ajankohtaista ilmoittelua facebookissa ja nettisivuilla niin tiedät
mitä meillä tapahtuu.
Niin ja luvataanko jatkossakin, että kotimaan matkailu pysyy suosiossa,
kannatetaan lähimatkailua, ostetaan pienemmältä ja pohditaan onko aina
tarve lähteä merta edemmäs kalaan ?
Näin meilläkin tehdään..kiitos yhteistyöstä Saarijärven Ruustinna Oy,
Hukanmäki Highland, Äijäsen Kotileipomo Oy, K-Supermarket Minttu, Poke sekä muut hanke- ja yhteistyökumppanit.

Nähdään taas!

T: Krookin perhe